Ajankohtaista > Tiedotteet > 2008 >  Vastuullinen kuluttaja valitsee suomalaista

Vastuullinen kuluttaja valitsee suomalaista

Suomalaisuuden arvostus on nousussa, ja suurin osa kuluttajista sanoo ruuan alkuperän vaikuttavan ostopäätökseensä. Ilman alkuperämerkkejä tuotteen taustan selvittäminen voi olla ostotilanteessa hankalaa; pelkästään tuttu tuotenimi ei takaa ruuan suomalaisuutta. Hyvää Suomesta -joutsenlipun tarkoitus on auttaa kuluttajaa löytämään ostotilanteessa suomalaiset elintarvikkeet hyllyistä.

Suomalaisuuden ja alkuperämerkkien arvostuksen noususta yhtenä hyvänä esimerkkinä on Markkinointi ja Mainonta -lehden bränditutkimus1), joka selvittää vuosittain maamme arvostetuimpia tuotemerkkejä. Alkuperämerkkien sijoitus nousi tänä vuonna roimasti, ja Hyvää Suomesta -joutsenlippu nousi kahdeksanneksi arvostetuimmaksi tuotemerkiksi.

- Hyvää Suomesta -joutsenlippu viettää tänä vuonna 15-vuotisjuhliaan. Pitkäjänteisen työn tuloksena jopa 92 prosenttia suomalaisista tunnistaa joutsenlipun. Uskomme kotimaisuuden tärkeyden yhä kasvavan ja vastuullisen kuluttamisen olevan nousussa, kun yrityksiä myydään ulkomaille, eikä tuttu tuote enää välttämättä olekaan kotimainen, kertoo Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n markkinointijohtaja Risto Pitkänen.

Suomiherkut esillä K-supermarketeissa

Hyvää Suomesta -joutsenlippu on näkyvästi esillä Ruokakeskon K-supermarket -ketjun myymälöissä 6. - 11.10. Suomiherkkuja-kampanja puhuu suomalaisten elintarvikkeiden puolesta ja esittelee suomalaisen ruuan tuottajia työnsä äärellä. Kampanjan kunniaksi Hyvää Suomesta -joutsenlippu on tehnyt herkullisia reseptejä suomalaisista raaka-aineista. Reseptit löytyvät verkkosivuilta www.k-supermarket.fi/suomiherkut .

- Neljättä kertaa toteutettava Suomiherkkuja-kampanja tuo herkulliset ja tuoksuvat suomalaiset ruuat K-supermarketeihin, ja kampanjan aikana myymälöissä maistatetaan uusia suomalaisia reseptejä. Asiakkaamme pitävät tärkeänä ruuan alkuperää sekä arvostavat suomalaisen ruuan puhtautta, tuoreutta ja hyvää makua. Suomiherkkuja-kampanjalla haluamme viestiä suomalaisten tuotteiden runsaista valikoimista K-supermarketeissa ja innostaa asiakkaitamme löytämään uusia suomalaisia makuelämyksiä, sanoo K-supermarket –ketjun johtaja Jaana Hertsberg.

- Yhteisellä kampanjallamme haluamme muistuttaa, että laadukkaan suomalaisen tuotteen tunnistaa nimenomaan alkuperämerkin avulla. On tärkeää saada ihmiset muistamaan alkuperän tärkeys ja oikeasti tarkastamaan pakkausmerkinnät, toteaa Pitkänen.

Suomiherkkujen karjalanpaistihs_tiedotekuva 240309
4 annosta

Valmistusaika: 2 t 15 min
1 kg eli 2 pkt karjalanpaistilihaa
1 rkl suolaa
1 sipuli
5 maustepippuria
1 laakerinlehti
2 dl vettä

Pane karjalanpaistilihat valurautapataan. Ripottele suola lihoille ja sekoittele, jotta se jakaantuu tasaisesti.

Lohko sipuli pataan. Lisää maustepippurit, laakerinlehti sekä vesi.

Nosta pata 250-asteiseen uuniin ilman kantta. Ruskista lihoja viitisen minuuttia. Peitä vuoka sitten kannella ja alenna uunin lämpötila 200-asteeseen. Jatka kypsentämistä kaksi tuntia. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai perunasoseen kanssa.

Painokelpoinen kuva reseptistä sivulta www.finfood.fi/ajankohtaista/materiaalit -> Suomiherkkuja

Lisätiedot

Finfood - Suomen Ruokatieto ry, markkinointijohtaja Risto Pitkänen, 040 569 4117

K-supermarket, johtaja Jaana Hertsberg, 0500 871647

1) Brändien arvostus 2008 -tutkimuksen on toteuttanut Markkinointi & Mainonta -lehdelle Taloustutkimus. Tutkimuksessa selvitettiin yli 1100 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa.