Ajankohtaista > Tiedotteet > 2009 >  Alkuperämerkit tunnetaan - suomalaiset ostokset ruokkivat työllisyyttä

Alkuperämerkit tunnetaan - suomalaiset ostokset ruokkivat työllisyyttä

Avainlippu, Sirkkalehtilippu ja Hyvää Suomesta -joutsenlippu tunnetaan erittäin hyvin, ja suurin osa kuluttajista sanoo ostavansa alkuperältään suomalaisia tuotteita. Tiedot käyvät ilmi Suomalaisen Työn Liiton, Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n ja Kotimaiset Kasvikset ry:n teettämästä Alkuperämerkit 2008 -tutkimuksesta.

Avainlippu, Sirkkalehtilippu ja Hyvää Suomesta -joutsenlippu tunnetaan erinomaisesti. Edellisvuosien tapaan noin yhdeksän kymmenestä suomalaisesta tunnistaa alkuperämerkit: Hyvää Suomesta -joutsenlipun on nähnyt 93 %, Avainlipun 92 % ja Sirkkalehtilipun 90 % kuluttajista.

Enemmistö suomalaisista kertoo ostavansa suomalaisia elintarvikkeita, kulutustavaroita ja palveluja. Kuitenkin suurin osa suomalaista suosivista edellyttää, että tuotteet eivät ole ulkomaisia kalliimpia tai niiden löytämiseksi ei tarvitse nähdä ylimääräistä vaivaa. Hinnan ja saatavuuden edellytysten täyttyessä suomalaisia kasviksia ostaa 86 %, muita elintarvikkeita 82 %, kulutustavaroita 72 % ja palveluita 66 % kuluttajista.

– Tulokset ovat suomalaisten tuotteiden kannalta erittäin hyviä. Laman torjumiseksi soisimme yhä useamman kuluttajan tiedostavan vaikutusvaltansa talouteen ja työllisyyteen. Kulutus kun torjuu työttömyyttä vientiäkin tehokkaammin. Jos jokainen meistä käyttäisi vain euron kuukaudessa enemmän suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin, rakentaisimme Suomeen 1 000 uutta työpaikkaa vuodessa, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Lars Collin.

Turvallisuutta ja laatua

Turvallisuus ja laatu liitetään alkuperämerkkeihin. Merkittyjä tuotteita pitää huomattavasti tai jonkin verran merkitsemättömiä turvallisempina noin 80 % kuluttajista. Laadukkuutta alkuperämerkityt tuotteet merkitsevät puolestaan noin 70 prosentille kuluttajista.

- Sirkkalehtilipun käyttäjä on sitoutunut noudattamaan Laatutarha-ohjeistoa. Ohjeistossa kiinnitetään erityisesti huomiota tuotannon ympäristövaikutuksiin, henkilöstön hyvinvointiin ja tuotteiden turvallisuuteen. Onkin hienoa, että kuluttaja kokee tuotteet turvallisemmiksi ja laadukkaammaksi kuin merkittömät, linjaa Kotimaiset Kasvikset ry:n toimitusjohtaja Riikka Seppälä.

- Tutkimuksen tulosten valossa suomalaisuudella on kuluttajille merkitystä ja merkit tunnetaan hyvin. Alkuperämerkit tuovat tuotteelle muutakin lisäarvoa kuin pelkän suomalaisuuden, mikä näkyy tutkimuksessa vahvana turvallisuusmielikuvana. Turvallisuus on suomalaisen ruuan valtti ja se tulee jatkossa korostumaan entisestään. Ruokaostoksilla alkuperämerkkien roolin voidaankin ennustaa vahvistuvan jatkossa, sanoo Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n markkinointijohtaja Risto Pitkänen.

Alkuperämerkit kohdataan arjessa tuotteissa ja niiden pakkauksissa sekä mainonnassa. Valtaosa kuluttajista näkee merkit vähintään viikoittain ja lähes puolet kuluttajista näkee Hyvää Suomesta -joutsenlipun sekä Sirkkalehtilipun päivittäin.

Taloustutkimus Oy on tehnyt vuosittain kyselyn suomalaisten alkuperämerkkien tunnettuudesta ja suomalaisten ostokäyttäytymisestä. Ensimmäinen tutkimus tehtiin vuonna 1996. Vuonna 2008 tutkittiin Suomalaisen Työn Liiton Avainlippua, Hyvää Suomesta -joutsenlippua ja Kotimaisten Kasvisten Sirkkalehtilippua. 15 - 79 -vuotiaita vastaajia oli kyselyssä runsaat 4000.

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto, tutkimuspäällikkö Sami Tuurna, puh.

Finfood - Suomen Ruokatieto ry, markkinointijohtaja Risto Pitkänen, 040 569 4117

Kotimaiset Kasvikset ry, toimitusjohtaja Riikka Seppälä, puh. 040 583 0772