6 annosta
1 pkt (1 kg) perinteistä karjalanpaistilihaa TAI
400 g naudan kulmapaistia tai lapaa, 400 g lampaanpaistia ja 200 g porsaanlihaa kuutioina
nokare voita ja tilkka öljyä
pala (300 g) lanttua
34 (300 g) porkkanaa
1 iso sipuli
4 laakerinlehteä
10 maustepippuria
2 lihaliemikuutiota
3 rkl hunajaa
1 pl (0,33 l) olutta
1,5 tl suolaa
vettä
Lisäksi 2 ps (à 600 g) perunasoseaineksia (pakaste) etikkapunajuuria ja maustekurkkuviipaleita
Ruskista lihat voissa ja öljyssä pienissä erissä ja kaada ne pataan tai uunivuokaan. Huuhdo pannu vesitilkalla paistamiserien välillä ja kaada liemi vuokaan. Leikkaa sipuli lohkoiksi ja kuullota pannulla. Kuutioi lanttu ja paloittele porkkanat. Lisää kasvikset pataan ja sekoita ainekset keskenään.
Lisää laakerinlehdet, maustepippurit, lihaliemikuutiot, hunaja, olut ja suola pataan. Kaada joukkoon vettä sen verran, että ainekset lähes peittyvät.
Kypsennä 175-asteisessa uunissa ilman kantta noin 2 tuntia. Tarkista maku ja lihojen mureus.
Valmista lisäksi perunasose pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoa etikkapunajuurten ja maustekurkkuviipaleiden kanssa. Viimeistele persiljasilpulla.
Vinkki: Padan voi valmistaa myös kokonaan kotimaisista juureksista ja kasviksista. Käytä tällöin porkkanoiden ja lantun lisäksi esimerkiksi palsternakkaa, selleriä ja keräkaalia. Nesteen määrä voi olla vähäisempi, sillä kasviksista irtoaa nestettä kypsennyksen aikana.