500 g lenkkimakkaraa
1 sipuli
tilkka öljyä
2 dl tomaattimehua
2 tl ohratärkkelystä
1 dl olutta
2 dl vettä
2 rkl tomaattisosetta
1 lihaliemikuutio
1 rkl hunajaa
0,5 tl mustapippuria
2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa tai 2 tl kuivattua
1 suolakurkku
0,5-1 prk smetanaa
0,5 dl hienonnettua persiljaa
Tarjoiluun keitettyjä perunoita
Puolita ja viipaloi lenkkimakkara ja ruskista se kevyesti pannulla. Kaada tarjoiluastiaan ja pane kansi päälle.
Hienonna sipuli ja kuullota pannulla tilkassa öljyä. Sekoita ohratärkkelys tomaattimehun joukkoon ja kaada pannuun. Sekoita joukkoon olut, vesi, tomaattisose, lihaliemikuutio, hunaja ja mustapippuri. Hauduta reilut viisi minuuttia. Lisää basilika.
Kaada kastike makkarasuikaleiden päälle. Koristele suolakurkkusuikaleilla, smetananokareilla ja tuoreella basilika- ja persiljasilpulla. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.