Suomalainen ruokakulttuuri kukoistaa

Suomalainen ruokakulttuuri kukoistaa

20.11.2013
Ihmisten kiinnostus oman maan ruokakulttuuria kohtaan on lisääntynyt viime vuosina samaan aikaan kun ruuantuotannon vastuullisuus on noussut julkiseen keskusteluun. Kotikeittiöissä halutaan nyt laittaa suomalaista ruokaa kotimaisista raaka-aineista, kerrotaan tuoreessa Hyvää Suomesta -artikkelissa. Suomalaisiin raaka-aineisiin voi tutustua myös viikonloppuna Elma-messuilla Hyvää Suomesta -näytöskeittiössä.

Suomalaista ruokaperinnettä ei toisteta mekaanisesti, vaan ruoka tuunataan luovasti nykyaikaiseksi. Suunta on sama ravintola-alalla. Monet ravintolat ottavat vauhtia suomalaisesta keittiöstä ja korostavat raaka-aineiden alkuperän tuntemustaan.

– Suomalaisen ruokakulttuurin saralla on paljon pöhinää ja tekemisen meininki, tiivistää alaa tutkiva professori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta.

Perusraaka-aineet halutaan haltuun

Suomalaisen ruuan arvostuksen nousu näkyy myös Helsingin työväenopiston kotitalousopetuksessa. Kun vielä takavuosina suosituimpia ruuanlaittokursseja olivat erilaiset etniset keittiöt, nyt tunkua on etenkin arkiruokien laittoa ja raaka-aineiden peruskäsittelyä opettaville kursseille.

Suomalaisuuden ja lähiruuan arvostus on vahvasti mukana myös ravintola-alan ammattilaisten opetuksessa, esimerkiksi helsinkiläisessä Ravintolakoulu Perhossa. Koulu korostaa paikallista ruokakulttuuria niin opetuskeittiössä, opetusravintolan menussa kuin erilaisissa tapahtumissa, ja pyrkii nostamaan esille pieniä paikallisia tuottajia ja kalastajia.

Lue koko artikkeli: Suomalainen ruokakulttuuri kukoistaa

Lisätietoja: Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Minna Asunmaa, Ruokatieto Yhdistys ry,
puh. 040 410 5270, minna.asunmaa@ruokatieto.fi.