Merkin kriteerit

Merkin kriteerit

Hyvää Suomesta -merkkiä saa käyttää kriteerit täyttävän tuotteen pakkaukseen tai etikettiin painettuna sekä tämän tuotteen mainonnassa. Merkin käyttäjän on oltava Ruokatieto Yhdistys ry:n jäsen.

Hyvää Suomesta -merkillä varustettu elintarvike on valmistettu Suomessa suomalaisista raaka-aineista. Kaikki yhden ainesosan tuotteet, kuten maito, rypsiöljy tai vehnäjauho, ovat 100 % suomalaisesta raaka-aineesta. Kaikki tuotteissa oleva liha, kala, muna ja maito ovat myös aina 100 % suomalaisia - esimerkiksi makkarassa liha tai kalakeitossa kala. Kun tällaisten useamman ainesosan tuotteiden kaikki raaka-aineet lasketaan yhteen, on suomalaisuusasteen oltava vähintään 75%.

Tuotteen valmistus Suomessa tarkoittaa Hyvää Suomesta -merkin kohdalla sitä, että lopputuote on kaikilta prosessin osiltaan valmistettu Suomessa sekä pakattu täällä.

Lopputuotteen suomalaisuusaste lasketaan raaka-aineiden määrästä valmistusreseptin mukaan, ennen esimerkiksi hauduttamista tai paistamista. Lisättyä vettä ei lasketa raaka-aineeksi.

Hyvää Suomesta -merkki on joko tuotepakkaukseen tai sen etikettiin painettu merkki.  Käyttöoikeus on tuotekohtainen eli samalla valmistajalla voi olla tuotteita, joissa on Hyvää Suomesta -merkki sekä sellaisia, joissa sitä ei ole.  Mainonnassa ja viestinnässä merkkiä saa käyttää pääasiassa vain Hyvää Suomesta -merkittyjen tuotteiden yhteydessä. Yritysten verkkosivuilla ja muissa yhteyksissä merkki voi olla käytettävissä tietyin rajoituksin. 

Kotimaisuusasteen joustaminen 75 % asti on myönnetty siksi, että Suomessa sadot vaihtelevat vuodesta toiseen. Tämä sallii myös sellaisten ruuan makuun, koostumukseen ja säilyvyyteen vaikuttavien ainesosien käytön, joita ei Suomen ilmastossa voi kasvattaa, joita ei tuoteta riittävästi tai joita ei täällä valmisteta lainkaan. Näitä ovat esimerkiksi suurin osa mausteista, lisäaineita ja suola. Myös esimerkiksi eläinperäiset lisäaineet ja makkaran luonnonsuolikuoret kuuluvat tähän joukkoon. Merkki ei myöskään ota kantaa maatalouden tuotantopanoksiin.

Kriteerien avulla on haluttu korostaa muun muassa sitä, että Suomessa valmistetaan tuotteita, joissa liha, maito, kala ja muna ovat täysin suomalaista alkuperää, pääosa muistakin aineksista on tuotettu kotimaassa ja ruoka on valmistettu Suomessa -  erotukseksi tuontiruuasta ja ulkomaista lihaa, maitoa, kalaa tai munaa sisältävistä elintarvikkeista.

Tarkempia kriteeritietoja löydät osiosta "Yrityksille".

Hyvää Suomesta -tuotteiden kotimaisuusaste on keskimäärin noin 95 %.