Herkullisen pääsiäismenun reseptit:

Herkullisen pääsiäismenun reseptit:

Pääsiäisen maalaissalaatti
Perinteinen lampaanpaisti
Pääsiäisen härkäpavut
Aurinkoiset kasvikset
Pääsiäisen kalkkunapaisti
Pääsiäisen marjakastike
Paistettu tyrni-juustokakku
Pehmeät valkosipuliperunat

Pääsiäisen maalaissalaatti

Maalaissalaatti on nerokas ruokalaji – klassisessa maalaissalaatissa yhdistyvät herkullisella tavalla kaikki jääkaapin tähteet. Pääsiäisen maalaissalaattiin kootaan raikkaalle salaattipohjalle marinoituja härkäpapuja, voimakkaan makuista juustoa ja pääsiäiseen kuuluvia munia. Herkkusalaatti on näyttävimmillään vadille koottuna ja maistuu sellaisenaan tai lihan ja kalan lisäkkeenä.

3-4 kananmunaa  
1 dl marinoituja härkäpapuja 
2 erilaista ruukkua salaattia 
1 rs (keltaisia) kirsikkatomaatteja 
½ kurkku 
yrttejä, esim. lehtipersilja, basilika, herneenverso 
200 g vahvanmakuista juustoa, esim. Aura-juusto, Kuusamon Vuoristojuusto tai Emmental, Jukolan AitoCheddar, Juustoportin Gryere tai Viinitarhurin juusto 

Nopea vinagrette 
¼ dl omenaviinietikkaa 
¾ dl rypsiöljyä 
1 tl (Dijon) sinappia 
½ tl sokeria tai hunajaa 
suolaa ja mustapippuria myllystä, muutama rouskaus 

  • Keitä kananmunat kypsiksi, noin 8 minuuttia, kuori ja lohko ne 

  • Puolita kirsikkatomaatit ja kuutioi kurkku 

  • Kuutioi valitsemasi juustot sopiviksi suupaloiksi 

  • Kokoa salaatti: revi vadille salaatit, ja ripottele rennosti päälle marinoidut härkäpavut, kananmunalohkot, tomaatti ja kurkku, juustokuutiot ja revityt yrtit. Nostele kevyesti sekaisin 

  • Valmista kastike mittaamalla ainekset lasipurkkiin, sulje purkki, ja ravista voimakkaasti 

  • Tarjoile salaatti kastikkeen kanssa. Maalaissalaattiin sopivat sattumiksi myös ylijääneet, jäähdytetyt uunijuurekset ja kypsä, kylmä liha, esimerkiksi kalkkuna- tai lammaspaisti.

 

Perinteinen lampaanpaisti

Lampaanliha on maukasta ja pehmeää. Lammas on myös vähärasvaista, kun ulkoinen rasva poistetaan ennen ruuanlaittoa. Kotimainen lampaanliha on useimmiten peräisin nuorista eläimistä, joiden liha on pehmeää ja mureaa. Vanhentunut mielikuva villasukan mausta lampaanlihassa joutaa romukoppaan: kotimainen lampaanliha on tuoreen ja raikkaan makuista. Lampaassa on reilusti makua, joten sen kaveriksi sopivat vahvanmakuisetkin yrtit. 

2,5 kg lampaanpaistia
8 valkosipulin kynttä

Mausteet:
½ rkl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta
timjamia ja rosmariinia tuoreena silppuna tai kuivattuna2 dl kahvia
2 dl kuohukermaa
2 rkl hunajaa 
 

  • kuori ja halkaise valkosipulinkynnet, tee paistiin pieniä viiltoja, ja työnnä kynnet niihin
  • sekoita mausteet keskenään ja hiero paistiin
  • paista maustettu paisti paistinpannulla kauttaaltaan kauniin väriseksi
  • siirrä liha uunivuokaan, ja työnnä paistimittari lihan keskiosaan, lisää vuokaan kahvi, kerma ja hunaja
  • kypsennä uunissa 150 asteessa 90-120 minuuttia, valele välillä kahvi-kerma-liemellä
  • kun paistimittari näyttää 65-70 astetta, on liha hennon punaista ja parhaimmillaan, täysin kypsää paisti on 82-asteisena
  • kääri kypsä paisti folioon ja anna levätä 15 min ennen siivutusta
  • suurusta kastike paistoliemestä, ja tarjoa mieluisten perunoiden ja vihannesten sekä minttuhyytelön kanssa

 

Pääsiäisen härkäpavut

Härkäpapu on ikivanha viljelykasvi, jota viljeltiin pitkään vain eläinten rehuksi, mutta joka on tehnyt paluun myös suomalaiseen ruokapöytään. Erilaisia härkäpaputuotteita löytyy kaupoista nykyään mukavasti. Härkäpapuja voi valmistaa myös kokonaisina herneen tapaan, valmistelu vaatii aikaa, mutta ei ole vaikeaa. Miedon makuinen, runsaasti proteiinia ja kuitua sisältävä, kokonaisena kypsennetty papu on tyylikäs lisä esimerkiksi ruokaisaan salaattiin.  

200 g kuivattuja, kokonaisia härkäpapuja

½ ruukku persiljaa

½ ruukku basilikaa

rypsiöljyä

omenaviinietikkaa

suolaa ja pippuria

 

  • valmistele härkäpavut pakkauksen ohjeen mukaan tai seuraavalla tavalla: Liota pavut kylmässä vedessä yön yli, tai vähintään 10 tuntia, lasi- tai muoviastiassa. Metalliastia kovettaa pavut puumaisiksi. Pavut turpoavat reilusti. Kaada liotusvesi pois.
  • Huuhtele pavut ennen keittämistä ja keitä kypsäksi reilussa suolalla maustetussa vedessä. Keittoaika on noin 30 minuuttia. Papuja kannattaa kerralla esikäsitellä isompi satsi, ja pakastaa kypsinä pienissä erissä käyttöä varten.
  • Hienonna persilja ja basilika
  • Sekoita keskenään keitetyt härkäpavut ja yrttisilppu
  • Mausta suolalla, pippurilla, omenaviinietikalla tai haluamillasi mausteilla
  • Tarjoile aterian lisäkkeenä tai ruokaisassa salaatissa

 

Aurinkoiset kasvikset

Tuoretta satoa odotellessa pääsiäisen pöytään katetaan aurinkoisia kasvislisäkkeitä uunin kautta. Aurinkoiset kasvikset paahdetaan, ja marinoidaan kypsänä. Näin valmistetut kasvikset sopivat lämpiminä lisäkkeiksi tai jäähdytettyinä vaikkapa ruokaisaan salaattiin. Porkkanaa, lanttua, palsternakkaa ja muita juureksia on saatavilla läpi kevään varastoista kotimaisena.

200 g juureksia/ syöjä, esim. porkkanaa, lanttua, naurista ja palsternakkaa
2 rkl öljyä
1 tl suolaa

Sipuli-viinietikka-marinadi
1 pieni sipuli
0,5 dl valkoviinietikkaa
2 rkl öljyä
1 rkl sokeria

puoli ruukkua lehtipersiljaa

  • kuori ja kuutioi juurekset tasakokoisiksi, reiluksi kuutioiksi
  • levitä juurekset leivinpaperille pellille yhteen kerrokseen, pirskottele päälle öljy ja mausta suolalla
  • paista juureksia 225 asteessa 20-25 minuuttia. Juuresten tulee olla napakan kypsiä, ei pehmeitä
  • juuresten kypsyessä, valmista marinadi: pilko sipuli hienoksi, ja yhdistä muihin aineksiin
  • sekoita kypsät, kuumat juurekset marinadiin, nypi joukkoon lehtipersiljaa, sekoita varovasti ja tarjoile kuumana tai kylmänä


Pääsiäisen kalkkunapaisti

Kalkkuna on vähärasvaista ja miedon makuista. Paistin valmistaminen aloitetaan edellisenä päivänä marinoimalla liha. Kokonaisen paistin kypsentäminen on helppoa paistomittarin avulla, ja paisti maistuu myös kylmänä leikkeleen tapaan. Pakastimen viimeisistä marjoista syntyy kalkkunalle huikean värinen kastike.

1 kalkkunan filee (noin kg)

marinadi:
1 sitruunan mehu
1 dl öljyä
1-2 valkosipulin kynttä kuorittuna
1-3 oksaa timjamia tai rosmariinia

2 rkl voita
suolaa, pippuria

  • sekoita marinadin aineet keskenään muovipussissa, johon kalkkunan filee mahtuu
  • laita kalkkuna marinadiin ja sulje pussi tiiviisti. Anna maustua jääkaapissa yön yli, voit käännellä kalkkunaa muutaman kerran marinoinnin aikana
  • ota kalkkuna huoneenlämpöön tunti ennen paistamista
  • poista kalkkuna marinadista, ja ruskista se voissa, nosta ruskistettu liha pieneen uunivuokaan, mausta reilusti suolalla ja pippurilla
  • työnnä paistomittari lihaan siten, että sen pää on lihan paksuimmassa kohdassa
  • paista kalkkuna 175 asteisessa uunissa 72-74 asteen sisälämpötilaan, voit valella kalkkunaa paiston aikana muutaman kerran vuokaan kertyvällä liemellä. Paistamiseen menee aikaa 60-90 minuuttia
  • älä ylikypsennä lihaa varmuuden vuoksi, silloin siitä tulee kuivaa ja mautonta
  • ota kypsä liha uunista, ja kääri vuokineen folioon vetäytymään vielä 15 minuutiksi ennen tarjoilua
  • siivuta kalkkuna tarjolle poikkisyin leikaten, valele siivuja paistonesteellä ja tarjoile. Aterialta ylijäänyt kalkkuna maistuu kylmänä leikkeleen tapaan.

 

    Pääsiäisen marjakastike

    1 isohko sipuli
    50 g voita
    2 dl kuivaa valkoviiniä (tai kanalientä)
    0,5-1 dl kalkkunan paistolientä
    200 g puolukoita tai vadelmia
    hunajaa, suolaa, pippuria
     

    • kuori ja hienonna sipuli
    • kuullota sipuli voissa kattilassa pehmeäksi
    • lisää kattilaan marjat, valkoviini ja kalkkunan paistoliemi
    • keitä rauhallisesti kannen alla 15 min, kunnes sipulit ja marjat ovat pehmenneet
    • siivilöi sipulit ja marjat pois, kaada liemi takaisin kattilaan
    • maista ja mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla
    • kastike saa olla ohutta, mutta voit halutessasi suurustaa sen vehnä- tai maissijauholla


    Paistettu tyrni-juustokakku

    Aurinkoinen kakku kruunaa pääsiäisaterian. Raikas, kauniin keltainen tyrni sopii kermaisten maitotuotteiden pariksi tähän ihanaan jälkiruokaan tai kahvipöydän kruunuksi. Maitotuotteiden runsaasta valikoimasta löydät kakkuun omat suosikit, myös laktoosittomana. Pohjan vehnäjauhon voi vaihtaa gluteiinittomaan jauhoseokseen, jolloin kakku on kokonaan gluteiiniton. Leipominen on mukavaa yhteistä puuhaa myös lasten kanssa, ja juustokakun voi näppärästi valmistaa etukäteen vieraita odottamaan.

    pohja:
     100 g voita
     1 dl sokeri
     2,5 dl vehnäjauhoja tai vaaleaa gluteiinitonta jauhoseosta
     1 dl mantelijauhetta
    1 tl leivinjauhetta
     1 kananmuna

    täyte:
     2 rasiaa (yht. 400 g) maustamatonta tai sitruunan/appelsiinin makuista tuorejuustoa
    1 prk (200 g) rahkaa
     2 prk (120 g) g smetanaa
     1 dl laimentamatonta tyrnimehua
     1 dl sokeria
     2 kananmunaa
     2 keltuaista

    marjakastike
     2-3 dl pakastemansikoita tai -vadelmia
     0,5 dl tyrnimehua
     ½-1 dl sokeria
     (2 rkl lakka- tai tyrnilikööriä)
     

    • valmista pohja: sulata voi, anna jäähtyä. Lisää voi sulaan keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kananmuna. Sekoita nopeasti tasaiseksi, älä vaivaa. Taputtele taikina leivinpaperoituun ja voideltuun (halkaisija noin 23 cm) irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
    • mittaa täytteen ainekset isoon kulhoon, ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi ja kuohkeaksi seokseksi
    • kaada täyte pohjataikinan päälle
    • paista kakkua 150 asteisessa uunissa noin 90 min. Kakun pinta saa jäädä kauniin vaaleaksi.
    • avaa uunin luukku rakoselleen, ja anna kakun tekeentyä jäähtyvässä uunissa vielä tunnin verran
    • anna kakun levätä jääkaapissa paistamisen jälkeen vuoassaan vähintään muutama tunti ennen tarjoilua
    • kastike: soseuta sulaneet marjat sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä, lisää tyrnimehu ja sokeri maistaen välillä, sekoita tasaiseksi. Aateloi halutessasi tilkalla likööriä.

    Pehmeät valkosipuliperunat

    Valkosipulilla maustetut ja kermassa pehmeäksi haudutetut perunat ovat klassinen lammasruuan lisäke. Muutamalla niksillä perunoista saa superherkullisia! Pääsiäisen valkosipuliperunoihin kannattaa nähdä hiven vaivaa: valitse perunoiksi kiinteitä, isohkoja perunoita, kuori ja viipaloi ne, esikypsennä rapeiksi ja muhita kypsäksi pehmoisessa, valkosipulilla maustetussa kuohukermassa. 

    1-1,5 kg kiinteitä perunoita, esim. Nicola, Rikea, Annabelle
    1 yksikyntinen valkosipuli tai 2-3 valkosipulin kynttä
    2-3 rkl öljyä
    4-5 dl kuohukermaa
    suolaa ja mustapippuria
     

    • kuori perunat
    • viipaloi perunat mahdollisimman ohuiksi siivuiksi, laita siivut heti kylmään veteen tummumisen estämiseksi
    • kun kaikki perunat on viipaloitu, nostele viipaleita kylmästä vedestä lävikköön, ja huuhtele kylmän veden alla. Näin perunoiden ylimääräinen tärkkelys irtoaa, ja ne eivät ”mössäänny” uunissa.
    • kuivaa huuhdellut viipaleet puhtaan keittiöpyyhkeen päällä
    • kuullota huuhdeltuja viipaleita paistinpannulla öljyssä, mausta suolalla ja pippurilla, ja siirrä voideltuun uunivuokaan, käsittele näin kaikki perunat
    • kuori ja hienonna valkosipuli, ja pyöräytä silppu kuumalla pannulla, lisää sekaan kuohukerma ja kuumenna
    • kaada valkosipulikuohukerma esikäsiteltyjen perunaviipaleiden päälle, maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria
    • paista perunavuokaa 200 asteessa noin tunti. Tarkkaile pinnan väriä, ja lisää tarvittaessa päälle folio, ettei pinta pala