Viljan viljelyalasta noin kymmenen prosenttia on erikoiskasvituotannossa. Täysin yksiselitteistä määritelmää erikoiskasveille ei löydy, mutta niihin lukeutuu niin Suomessa aiemmin tuntemattomia lajeja, kuin myös vanhoja, unohduksissa olleita lajeja, joiden viljelystä on kiinnostuttu uudelleen. Lisäksi erikoiskasveja ovat tavanomaisten viljelykasvien vanhat muodot. Kuluttajille tutumpiin erikoiskasveihin lukeutuvat muun muassa sokerijuurikas, peruna sekä öljykasvit rypsi, rapsi, pellava ja hamppu (Öljykasvit). Kuluttajille uudempia erikoiskasveja lienevät härkäpapu (Palkokasvit), tattari, speltti, auringonkukka, lupiini, kvinoa, camelina, ja kumina.

Erikoiskasvit kietoutuvat historian vaiheisiin

Erikoiskasveilla ja ennakkoluulottomilla viljelijöillä on ollut tärkeä rooli yhteiskunnallisissa muutoksissa. Monien uusien kasvien tulo ja yleistyminen ovat liittyneet historian käännekohtiin.
Peruna toi aikanaan helpotusta nälänhätään ja kevätvehnää alettiin viljellä noin 100 vuotta sitten, kun Venäjän vehnästä riippuvainen Suomi ei enää saanutkaan viljaa Venäjältä. Sokerijuurikas saapui kohonneen elintason ja makeannälän myötä, ja kun Suomessa havahduttiin kovien rasvojen epäterveellisyyteen, alkoi öljykasvien viljely yleistyä. Uusien kasvien yleistymiseen on liittynyt myös uusi teknologia, esimerkiksi puimurin tulo pelloille mahdollisti öljykasvien viljelyn.

• Tällä hetkellä kiinnostus kasviproteiineihin on kova. Maatalous tarvitsee nyt uusiin suuntiin katsomista. Se, että tilakoot kasvavat, ei riitä. Maatalouden rakennemuutoksessa pitää löytää älykkäämpiä ratkaisuja, uusia raaka-aineita ja uutta teknologiaa, erikoiskasveihin perehtynyt Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Marjo Keskitalo toteaa.

Erikoiskasveista innovaatioita

Suomi on etulinjassa erikoiskasvien viljelyssä ja suomalaiset viljelijät ovat eurooppalaisia kollegoitaan innokkaampia kokeilemaan uusia kasvilajeja. Keskitalo uskoo sen johtuvan suomalaisesta sisusta, sekä tarpeesta löytää uusia olosuhteisiimme sopivia lajeja. Perinteisten viljelykasvien satomäärät eivät yllä eteläisemmän Euroopan tasolle, mutta monien erikoiskasvien viljelyyn karummat pohjoiset olosuhteet sopivat hyvin. Keskitalo näkee erikoiskasveissa paljon mahdollisuuksia Suomen maataloudelle, ja kaipaa erikoiskasveille lisää arvostusta ja kannustusta myös politiikan tasolla. Keskitalo toivookin, että myös uutuuskasvi rinnastettaisiin innovaatioon.

• Suomalaisen maatalouden kehittäminen on melko teknologiapainotteista, ja usein ajatellaan, että innovaatiot syntyvät peltoviljelyvaiheen jälkeen. Myös itse kasvin viljelyn opettelu ja sen saaminen tuottavaksi voi olla innovaatio. Uuden kasvin viljelyn opettelu ei ole mikään joka miehen juttu. Siihen joutuu panostamaan ja se on samanlaista työtä kuin minkä tahansa innovaation kehittäminen, huomauttaa Keskitalo.

Hyviä esimerkkejä pitkäjänteisestä työstä erikoiskasvien saralla ovat esimerkiksi kumina, tattari, öljyhamppu ja kvinoa. Erityisesti kumina on erikoiskasvien menestystarina, sillä Suomi on nykyään maailman suurin kuminan tuottaja.

Andeilta Lietoon

Eräänlainen innovaatio on Etelä-Amerikasta kotoisin olevan kvinoan tulo kotimaiseksi tuotantokasviksi. Keskitalon vuosien työ eri siemenkantojen kokeilussa tuotti Suomen olosuhteissa menestyvän kannan, jota lietolainen Rainingon luomutila alkoi kasvattaa. Rainingot ovatkin kvinoan viljelyn pioneereja Suomessa. Vuodesta 2009 lähtien kvinoan viljelyala on pikkuhiljaa tilalla kasvanut, kun tietämys ja kokemukset kasvin viljelystä ovat lisääntyneet.

• Kun kyseessä on uusi viljelykasvi, ei mitään tuotanto- tai jatkojalostuskanavia ole valmiina. Kaikki on kehitettävä ja tehtävä alusta asti itse. Se vaatii paljon selvitys- ja tutkimustyötä.  Myös kasvin ominaisuuksiin tutustuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, Juha Raininko selittää.

Kvinoan käsittelyn erityispiirre on jyvän pinnalla olevan saponiinin poistaminen, mistä johtuen kvinoa pitää aina huuhdella ennen käyttöä. Kvinoan käsittelyyn tarvittavat laitteet on hankittu ulkomailta, ja sopivien tuotanto- ja käsittelytapojen löytäminen on vienyt oman aikansa. Kvinoan jälkikäsittely vaatii paljon työtä, sillä Rainingon tilalla kvinoa lajitellaan kahdeksaan kertaan ennen pussittamista.

Hyväksi ympäristölle

Erikoiskasvit tuovat viljelyyn monipuolisuutta ja niiden avulla saadaan vaihtoehtoja viljelykiertoon, mikä vaikuttaa maaperän laatuun parantavasti. Koska erityyppiset kasvit käyttävät ravinteita eri tavoin, ne myös jättävät peltoon erilaisia ravinteita kuten fosforia ja typpeä, ja toimivat siten luontaisina lannoittajina. Erikoiskasvien sisällyttäminen viljelykiertoon parantaa myös kasvitautitilannetta, sillä kasvitaudit ja hyönteiset viihtyvät tietynlaisissa kasveissa ja niiden korjuujätteissä. Kasvilajeja vaihtelemalla voidaan kasvitautien ja tuhohyönteisten esiintymistä vähentää. Ilmaston lämpenemisen myötä tilojen kannattaa monipuolistaa kasvivalikoimaa, sillä eri kasvuvaiheissa olevat kasvit kestävät sääolosuhteita eri tavoin.
Rainingon tilalla viljellään kvinoaa, kauraa, hernettä ja ruista luomuna. Viljelykierto kuuluu luonnollisena osana tuotantotapaan, johon kvinoa sopii hyvin.

Alkuperäisyys ja luonnonmukaisuus kiinnostavat

Sun Spelt on keskittynyt erikoiskasvien kuten speltin ja kvinoan tuotteistamiseen ja markkinointiin. Sun Speltin toiminta alkoi, kun toimitusjohtaja Kari Kaipainen sai naapuriltaan pussin spelttihiutaleita. Kaipainen innostui speltistä siltä istumalta, ja alkoi kehittää siitä itselleen ammattia. Kodin takkahuoneesta alkanut toiminta on laajentunut 16 vuodessa koko maan kattavaksi liiketoiminnaksi, ja uusia markkinoita on löytynyt myös ulkomailta.

• Speltissä ja kvinoassa kiehtoo niiden alkuperäisyys ja luonnonmukaisuus. Niitä ei ole jalostettu pitkälle, ja uskon, että luonnollinen ja yksinkertainen ravinto on keholle parasta. Kvinoa on myös gluteeniton ja sopii siksi keliaakikoille, Kaipainen toteaa.

Speltti ja kvinoa ovat tulleet viimeisten vuosien aikana myös laajan yleisön tietoisuuteen ja erityisesti hyvinvoinnista ja luonnonmukaisuudesta kiinnostuneet kuluttajat ovat löytäneet ne. Myös monet ravintoloitsijat ja keittiömestarit ovat ottaneet raaka-aineet hyvin vastaan, ja niiden tunnettuus on lisääntynyt myös sitä kautta.
Kuluttajien maku kansainvälistyy, ja Suomeen tuodaan yhä enemmän erilaisia elintarvikkeita maailmalta. Osa niistä on lajeja, joita voidaan viljellä myös Suomessa.

• Andeilta kotoisin oleva kvinoa on muodikas raaka-aine, ja sen käyttö maailmalla on lisääntynyt huomattavasti. Samalla sen hinta on noussut, eikä Etelä-Amerikan alkuperäisväestöllä ole enää varaa ostaa sitä. Hinnan takia paikalliset ihmiset ovat joutuneet siirtymään ravintoköyhempään riisiin, mikä aiheuttaa ravitsemusongelmia. Kotimainen kvinoa on eettinen valinta, toteaa Kaipainen.

Lähteet:

Luonnonvarakeskus, www.luke.fi

Lisätietoja:

Marjo Keskitalo, Luonnonvarakeskus, puh. 050 520 2296, email: marjo.keskitalo@luke.fi
Juha Raininko, Rainingon luomutila, puh. 0400 802052, email: juha@luomukvinoa.fi 
Kari Kaipainen, SunSpelt Oy, puh. 0500 412731, email:  kari.kaipainen@sunspelt.fi
Minna Asunmaa, Hyvää Suomesta, puh. 0404105270, sähköposti: minna.asunmaa@ruokatieto.fi

Teksti: Hanna Larjavaara